Nokia Brazil julkisti tietoja CWM palvelun ensimmäisestä vuodesta Brasiliassa. Vuoden aikana palvelusta ladattiin 15 miljoonaa kappaletta, ja yhdessä Nokia Music Storen kanssa palvelulla oli jo viime syyskuussa 10% osuus Brasilian digitaalisen musiikin kaupasta (tähän on ilmeisesti laskettu mukaan soittoäänibisnes).

Ennätystä musiikkilatauksissa pitää Brasilian kaupungissa asuva 42v pankkiiri Antônio Selso, joka on ladannut 160 000 biisiä sitten kesäkuun jolloin osti 5800 CWM laitteen hetken mielijohteesta. Vuoden sopparin loppuminen ei miestä haittaa, sillä suunnitelmissa on uuden nokialaisen ostaminen, palvelu kun on ”Bom demais”, liian hyvä.

Vuoden toisella puoliskolla Nokia alkaa myymään Nokia Music Storessa musiikkia ilman kopiosuojausta, CWM ilman kopiosuojausta on harkinnassa.

Päivitys

Nokia ei kerro laitteiden myyntilukuja, mutta jos oletetaan keskimääräisen ostajan lataavan albumillisen musaa kuukaudessa ja lisäksi tasainen kasvu ostajien määrässä, asettuu myynti 200-300k tienoille. Vertailun vuoksi Brasiliassa myytiin noin 45m matkapuhelinta viime vuonna, iPhoneja 324k.

Mainokset