Vaalien lähestyessä tihenevät myös gallupit. Viime viikolla tehtyjen kyselyiden mukaan Dilma on siirtynyt selvään 17%-yksikön johtoon ja näyttäisi voittavat vaalit ensimmäisellä kierroksella. Aiemmin Brasilian uuden tasavallan (sotilasdiktatuurin jälkeisen ajan) presidentinvaaleissa ensimmäisellä kierroksella on valituksi onnistunut tulemaan vain Fernando Henrique Cardoso vuosina 1994 ja 1998.

Muutos tapahtui tv-mainoskamppanjoiden käynnistymisen myötä, Jose Serran kamppanja epäonnistui ilmeisen perusteellisesti. Vielä viime viikolla Serran kamppanjasta vastaavat ilmoittivat laittavansa panokset nimenomaan tv-mainontaan.

Serra tarvitsisi nyt melkoista ihmettä voittaakseen vaalit, brasilian politiittinen kenttä on melkoisen hajaantunut ja paikalliset tukijat ovat jo ottamassa etäisyyttä Serraan.

Dilmalle gallupit näyttävät nyt siis 47% kannatusta, Serralle 30%, Marina on tippunut 1%-yksikön 9%:iin. Kun päättämättömien (8%) äänet jaetaan ehdokkaille päätöksen tehneiden suhteessa ja  tyhjää äänestävät (4%) poistetaan luvuista, Dilman äänisaalis yltää 54%:in.

Dilman ollessa noinkin selvässä voitossa nykyisen presidentti Lulan mielenkiinto on kohdistumassa samaan aikaan käytäviin osavaltioiden kuvernöörinvaaleihin, erityisesti São Paulossa Lulan puolueen PT:n ehdokas on pahasti altavastaajana.

Mainokset