Bovespalla oli torstaina vuoden toistaiseksi paras päivä indeksin kohotessa 1,93% maailman huolien vähän hellittäessä otettaan sekä Brasilian keskuspankin muuttaessa sanamuotoja korkopäätöksen yhteydessä. Sanamuodon muutos tulkittiin indikaatioksi siitä että koronnosto kierros olisi ainakin toistaiseksi ohi SELIC viitekoron ollessa tasolla 12,50%.

Toisten tulkintojen mukaan sanamuodon muutos johtuisi kp:n halusta varata itselleen enemmän liikkumatilaa kv ympäristön epävarmuuksien keskellä. Kolmannen tulkinnan mukaan kyse on tilan antamisesta muulle hallinnon toimenpiteille realin vahvistumisen hidastamiseksi. Viimeisimmän osalta presidentti Dilma teki selväksi että uusiin toimenpiteisiin ei ryhdyttäisi maailmantalouden epävarmuustekijöiden vallitessa.

Koko viikon osalta Ibovespa päätyi näyttämään 1,3% nousua. Vuoden alusta ollaan vielä 13% pakkasella.

Viime viikkoina Mundial AS on mennyt vuoristorataa, nousten ensin kymmeniä prosentteja muutaman päivän sisällä erinäisten uutisten ja niitä seuranneen spekulaation johdosta ja romahtaen perään samoiten kymmeniä prosentteja epäilysten vallatessa alaa. Anonyymien lähteiden mukaan kyseessä olisi kurssimanipulaatio. Yhtiö on kiistänyt osallisuutensa moiseen ja vakuuttanut tutkivansa asiaa viranomaisten kanssa.

Bovespa ilmoitti viikolla että yhtiön osakkeita ei oteta mukaan indekseihin epänormaalin hintakehityksen takia. Markkinoita valvova viranomainen CVM puolestaan ilmoitti käynnistävänsä tutkinnan osakkeen hinnankehityksestä.

Politiikkapuolella liikenneministeriön korruptiotapauksen johdosta jo 15 henkilöä on saanut poistua ministeriöstä, mukaanlukien ministeri itse.

Mainokset