Perun presidenttiys siirtyi tänään Ollanta Humalalle. Vasemmistopopularismiin kallellaan olleen entisen sotilaan Ollantan valinta Perun presidentiksi huolestutti sijoittajia ja Perussa toimivia yrityksiä.

Näitä pelkoja ovat hillinneet Ollantan pragmaattiseksi katsotut valinnat hallintonsa avainpaikoille. VVM:ksi nimitettiin jenkeissä koulutuksen saanut ekonomisti Luis Miguel Castilla joka toimi vara-VVM:nä jo edellisen hallituksen aikana. Pääministeriksi Ollanta nimitti miljonääriyrittäjä Salomon Lernerin.

Kaivosyhtiöt eivät kuitenkaan selvinne säikähdyksellä sillä Ollanta otti sektorin verojen korotuksen esille jo virkaanastujaispuheessaan. Sopimuksia luvattiin kunnioittaa mutta neuvottelut korkeiden raaka-ainehintojen tuomien ”epätavanomaisten voittojen” jakamisesta tulevat olemaan yhtiöillä edessä.

Humala ilmoitti myös minimipalkan nostamisesta yli 10% ensi kuussa. Toinen yhtä iso korotus on luvassa ensi vuonna.

Mainokset