Vale odottaa vuoden viimeisellä kvartaalilla 15% hinnanlaskua rautamalmiin ja viivyttää tälle vuodelle suunniteltuja investointeja. Aiemman $24mrd:n sijasta investointeja odotetaan tehtävän $19mrd:n edestä. Vuoden ensimmäisten 8kk:n investoinnit olivat $11,3mrd. Joidenkin investointien osalta viivytykseen vaikuttivat ympäristölupien saamisen hitaus. Vale ei kuitenkaan aio pienetää tuotantoaan vaan odottaa että korkeamman kustannustason tuottajat poistuvat markkinoilta.

Toisaalta kiinalaiset terästehtaat haluavat Valen muuttavan sopimushintoja heijastamaan paremmin alentunutta spotmarkkinahintaa, mikä tietäisi myös ko. sopimuksiin 10-15% alennusta.

Kysyntää (ja hintaa) on alentanut pääosin Kiinan vaatimus terästehtaidensa varastotason alentamiseen. Vaikka kiristyny taloustilanne on aiheuttanut yksittäisiä tilausten peruuntumisia Euroopan markkinoilta, ei tilanne Valen mukaan ole lähelläkään vuonna 2008 koettua. Yhtiö odottaakin kysynnän hidastumisen olevan väliaikaista.

 

Mainokset